Kiusanteosta

Tämä on ensimmäinen blogikirjoitukseni. Hetken aikaa mietin, mistä aiheesta. Vaikkapa kiusaamisesta.

Kiusaamista koulumaailmassa on aina ollut. Muistan, että ekaluokkalaisen pää uhattiin työntää huussinreikään. Sitä ei loppujen lopuksi tehty, mutta välitunnille meno tuntui painostavalta, kun tuollaista sai kuulla. Ulkohuussiin ei tehnyt mieli mennä, kun siellä oli niitä ylempien luokkien poikia härnäämässä. Joku kärsi kiusaamisen sisällään, toinen reagoi. Harva se päivä nyrkit heiluivat koulun pihalla.

Näin 1960-luvun lopulla. Millaista lienee nyt? Kiusaamisongelma on yhä ajankohtainen, vaikka se on saattanut muuttaa muotoaan. Puheillakin voidaan ahdistaa, enemmän tai vähemmän peitellysti.

Tärkeätä olisi minun ymmärtääkseni opettajien ja vanhempien asennoituminen kiusaamiseen. Lyö takaisin -neuvo oli se vanha, Tex Willerin maailmasta lähtevä asenne. Nykyisin on voittanut alaa nollatoleranssi. Kiusaaminen pitäisi saada kokonaan pois. Mutta toteutuuko se?

On hyvä muistaa, että paitsi lapsesta myös opettajasta voi tehdä hermoraunion kiusaamisella. Meitä on herkkiä ja paksunahkaisia iästä riippumatta. Aikuiset ja viisaan maineessa olevatkin voivat syyllistyä kiusaamiseen. Luehan Matt. 26:67-68!

He sylkivät nyt Jeesusta kasvoihin ja löivät häntä. Muutamat läimäyttivät häntä poskelle ja ilkkuivat: ”Profetoi, Messias, sano kuka sinua löi!”

Hiljaa oleminenkin voi jotakin toista ärsyttää, se tulkitaan ylimielisyydeksi, ja kiusanteolla haetaan kontaktia.

Oli asetelma mikä tahansa, kiusaamista ei pidä hyväksyä millään perusteella.

Jari Lehto kappalainen