Elämän tärkeysjärjestys

 

Olet varmaan huomannut, että aika on rajallista ja paljoon pitäisi ehtiä. Koulu, harrastukset, kaverit, perhe, älypuhelin, siinä vain muutama asia, jotka vaativat huomiotasi. Sekä nuorilla että aikuisilla on sama haaste. Ihmiset sanovat usein, että olisi kiva käydä seurakunnassa tai lukea Raamattua, mutta ei ole aikaa. Tähän haluan tuoda näkökulman esimerkillä omasta perheestäni.

Eräänä viikonloppuna meillä oli monia vaihtoehtoa, mitä tehdä. Pohdimme eri vaihtoehtoja, kunnes päädyimme viettämään viikonvaihteen kotona, vain oman perheen kesken. Emme tehneet mitään erityistä, vietimme vain kaiken ajan yhdessä. Ainoa kodin ulkopuolinen aktiviteetti oli käydä sunnuntaina jumalanpalveluksessa.  Sunnuntai-iltana lapsemme vaihtoivat vuorotellen vanhempien sylistä toiseen, juteltiin taivaan ja maan väliltä, pelattiin paljon lautapelejä. Seuraavalla viikolla päiväkodissa hoitajat sanoivat alkuviikosta, että lapsemme ovat olleet erityisen hyvällä tuulella ja kiltisti.

Väitän, että arjen haasteista selviämiseen paras keino on antaa ensin aikaa tärkeimmälle, kuten Jumalalle, aviopuolisolle ja perheelle. Vai oletko koskaan Raamattua luettuasi, rukoiltuasi, seurakunnan tilaisuuteen osallistuttuasi ajatellut, että menipä tämäkin aika hukkaan? Todennäköisesti asia on päinvastoin. Vietettyäsi aikaa Jumalan seurassa, sinulla on voimia paljon enemmän kuin ennen sitä.

Martti Luther sanoi aikoinaan, että hänellä on jatkuvasti niin paljon velvollisuuksia, ettei voisi mitenkään selvitä niistä, jos ei käyttäisi kolmea tuntia aamuisin rukoukseen. Monestako minuutista me voisimme aloittaa? Erottaessamme hetkiä näin arjesta, teemme asioista pyhiä. Kristityn kannattaa pyrkiä tuomaan hengellistä evästä omaan arkeensa, sillä pyhän kosketus kasvattaa meissä hyvää hedelmää. Lähdetään vaikka siitä liikkeelle ettei luetakaan jännitysromaania vaan hengellistä kirjaa, vaihdetaan maallinen juliste seinällä vaikkapa Kristus-ikoniin tai Spotifyssa Suomen Top 50 listan vaihto gospel listaan.  

 

Juho -nuorisotyönohjaaja