Ihmettely on taitolaji

Minä olen kerran muuttanut veden viiniksi. Ja todistajia oli paikalla monta sataa ihmistä. Myönnetään, että taisi kyseessä olla vain silmänkääntötemppu, ja taisin olla pukeutunut Jeesukseksi. Ihmeteko taisi tapahtua koululaisten kirkkohetkessä, ja taisipa olla kyseessä vain dramatisoitu kohtaus Jeesuksesta Kaanan häissä. Silti jotain taisi liikahtaa jonkun lapsen mielessä, kun ensin kirkkaana kaadettu vesi palasi toiseen astiaan viininpunaisena nesteenä, ainakin ”ooo”-huokauksesta päätellen.

Ihmisistä paljastuu usein uusia, jopa ihmeellisiäkin puolia vaikka olisi tuntenut heidät iät ja ajat. ”Eipä vain ole tullut koskaan puheeksi,” saattaisi todeta. Ehkä sitä itse kukin haluaa säästää jotain puolia itsestään ihan vain itsellään. Jos ei loputtomasti, niin ainakin jonkin aikaa. Ja ehkä jakaa näitä puoliaan vain läheisimmille ja rakkaimmille ihmisilleen, mieluummin kuin tehdä heti somepäivitys asiasta. ”Etteivät vain pitäisi minua ylimielisenä itsensä kehujana” tai muuta vastaavaa.

Johanneksen evankeliumin toisen luvun alussa Jeesus oli häävieraana, yhtenä monien joukossa. Raamattu ei avaa sitä, kuinka tuttuja hääväen kanssa Jeesus oli, mutta kulttuuriympäristöstä voidaan olettaa, ettei mitkään pikkujuhlat olleet muutenkaan kyseessä. Jeesus ei ollut aiemmin näyttänyt tätä puolta itsestään – vihjeitä on kuitenkin ainakin äidille Marialle tullut jo ennen syntymääkin, ja äitinsä kannustuksella tällä ihmeteolla hän ensimmäistä kertaa ilmaisee muille jumalallisen voimansa. Vaikkei myöhemmin tämä oman pitäjän väelle riittänytkään vakuudeksi.

Kun jonkin olennaisen asian tai puolen itsestään jakaa muille, on siinä aina se riski, että se muuttaa jotain lopullisesti. Enää ne lasit, joiden läpi muita katsoo, eivät olekaan saman väriset. Missään nimessä en tarkoita, että asenteen muutos toista ihmistä kohtaan olisi aina negatiivinen asia. Usein se voi olla nimenomaan positiivinen. Esimerkiksi rippileiriympäristössä, jossa nuorille vieraana aikuisena mennään tekemään itseä tykö, ei aina palvele tarkoitusta läväyttää pöytään heti ihan kaikkea, mistä on kiinnostunut tai mitä on nuorempana harrastanut. Pieni mystiikka asiassa kuin asiassa tekee usein hyvää.

Siksi lausahdus siitä, että Raamatusta löytää aina jotain uutta, pitää ainakin omalla kohdallani paikkansa. Kaikkea ei voi lapsena tai nuorena ensimmäisiä kertoja jotain tekstejä lukiessaan tai kuullessaan ymmärtää, ainakaan aivan samanlaisessa valossa kuin myöhemmällä iällä. Ja vieläkin myöhemmällä. Ja edelleen vieläkin myöhemmällä. Suhtaudumme elämämme aikana asioihin ja ihmisiin niin kovin monilla eri tavoilla, ja tähän kaikkeen vaikuttavat niin elämänkokemuksemme (iästä riippumatta), ihmiset joita tapaamme, keiden kanssa keskustelemme, mitä olemme kuulleet ja millaisessa ympäristössä olemme kasvaneet.

Maailma on luotu, mutta se ei ole valmis. Ympärillä tapahtuu jatkuvasti Jumalan suuria ja pieniä ihmeitä, ja usein silmämme vain ovat ikään kuin unenpöpperössä, ettemme vain osaa katsoa asioita tarpeeksi avoimesti huomataksemme asioiden jumalallista vaikutusta. Avoin katse ja avoin mieli on olennainen osa kasvua, niin henkistä kuin hengellistäkin. Jeesus osaa Raamatun lehdillä ja meidän keskellämme Pyhän Hengen kautta aina vain uudestaan ja uudestaan saada aikaan ”ooo”-hetkiä meissä – kunhan vain sallimme itsemme pysähtyä hetkeksi ja huomata niitä.

Hannamari Kumpusalo

varhaisnuorisotyönohjaaja