Vähiin käy ennen kuin loppuu

En liene ainoa, jonka mielestä syksy on tänä vuonna mennyt nopeasti. Ei niinkään ehkä vuodenajan vaihtelun kannalta – ensimmäinen lumisadehan antoi odottaa itseään – mutta seinäkalenteria kääntäessä taas uudelle kuulle joka kerta ehdin yllättyä, että minne ne päivät ja viikot taas menivät.

Täytyy ottaa ehkä huomioon myös se, että nyt on yksi kokonainen työvuosi Haapaveden seurakunnassa koettu, vähän ylikin. Vuoden rytmi tulee tutuksi uudessa työpaikassa vastan vuoden, parin kokemuksella, ihan niin kuin missä tahansa muussakin työpaikassa. Leirien, koulutusten, kerhostarttien ja seurakuntavaalien jälkeen, kun ajatteli juuri selvinneensä alkusyksyn hulinasta, niin eteen tuleekin se mille ei paljoa itse voi – sairastelut.

Syksy on ollut omassa työssäni täynnä epävarmuutta siitä, että pystynkö panostamaan asioihin niin kuin haluaisin tai olin suunnitellut. Omat ja perheen flunssailut vievät nimittäin kirjaimellisesti jalat alta ja pakottavat priorisoimaan, mitä pystyn tekemään, mitä voin siirtää myöhemmälle, mitä voin delegoida toisille ja mikä oikeasti on tärkeää. Ja ehdottoman tärkeää on se, että ihminen tulee kohdatuksi.

Minä kuuntelen, mitä Herra Jumala puhuu.
Hän lupaa rauhan kansalleen, omilleen –
älkööt he enää eksykö mielettömyyteen!
Hän antaa apunsa niille, jotka häntä palvelevat,
ja niin meidän maamme saa takaisin kunniansa. (Ps. 85:9-10)

Joulun odotus päivämääriensä puolesta on ollut tänä vuonna poikkeuksellisen pitkä: 1. adventti oli jo 27. marraskuuta, joten luulisi sitä ehtivän laskeutuvansa joulun tunnelmaan. Ja niin se on ollutkin, onneksi. Olkoonkin, etten itse ole pystynyt touhottamaan kaikkea sitä mitä oli tarkoitus. Myrskyn jälkeen on poutasää, sanotaan. Ehkä syksyn kiireistä ei olisi päässyt samalla tavalla irtautumaan ja rauhoittumaan, jos ei fysiikka päättäisi pysäyttää.

Vuosi käy vähiin, ennen kuin kokonaan loppuu. Kokonaisuutta katsellen vuosi on ollut hyvä. Paljon uutta on päässyt oppimaan ja paljon on saanut tehdä sitä, mikä itselle on luontaista ja tuttua. Vaan nopeasti se joulu on taas ovella, Vapahtaja syntyy jälleen tallissa. Kipujen mies ja sairauden tuttava, joka tietää ihmisten huolet ja vaivat, tuoden ainakin minulle juuri siksi lohdutuksen myös ikuisuudelta tuntuvaan sairastelukierteeseen.

Laupeus ja uskollisuus kohtaavat,
oikeus ja rauha suutelevat toisiaan.
Uskollisuus versoo maasta
ja oikeus katsoo alas taivaasta.
Herra antaa kaiken hyvän,
maa antaa satonsa.
Herran edellä kulkee oikeus,
se valmistaa tien Herralle. (Ps. 85:11–14)

Hannamari - varhaisnuorisotyönohjaaja