Lue lisää miten Yhteisvastuu auttaa http://yhteisvastuu.fi

 

Mikä on Yhteisvastuukeräys? 

Yhteisvastuu on evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys ja välittämisen kansanliike, joka auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja maailman katastrofialueilla. 

Yhteisvastuukeräykseen osallistuvat kaikki Suomen ev.lut. seurakunnat ja tuhannet vapaaehtoiset ympäri Suomen. Keräyksen näkyvin kampanja-aika ajoittuu helmikuun alusta loppukevääseen Koska nykyisin keräyslupa on toistaiseksi voimassa oleva, voi Yhteisvastuulle lahjoittaa ympäri vuoden. Keräyksen suojelijana toimii tasavallan presidentti. 

Juhlavuonna 75-vuotias Yhteisvastuukeräys tukee nuorten mahdollisuuksia unelmoida ja rakentaa turvallista tulevaisuutta. Kymmenet tuhannet vapaaehtoiset keräävät varoja heikoimmassa asemassa oleville nuorille. Joskus tarvitaan vain pieni apu – ja mitä tahansa hyvää voi tapahtua.

Kotimaassa Yhteisvastuu toteutetaan yhteistyössä Suomen Partiolaisten kanssa. Partio harrastuksena vahvistaa itseluottamusta ja yhdessä toimimisen taitoja. Keräysvaroilla tuetaan vähävaraisten nuorten leiri- ja varustekuluja, jotta jokaisella olisi yhtäläinen mahdollisuus harrastaa ja löytää omat vahvuutensa.

Osa tuotoista ohjataan Suomen evankelis-luterilaisille seurakunnille oman alueen nuorten tukemiseen ja paikallisesti tehtävään sosiaaliseen auttamistyöhön.

Kansainvälinen apu ohjataan perille Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kautta maailman kriisialueille. Keräysvaroin mahdollistetaan esimerkiksi nuorten koulunkäynnin jatkuminen epävakaissa oloissa ja rakennetaan heille edellytyksiä turvalliseen ja toiveikkaaseen tulevaisuuteen.

 


 


 

Yhteisvastuu

Lahjoitus

 

Voit lahjoittaa  MobilePayn kautta numeroon 52583, viitenumero 303053  tai suoraan  osoitteesta www.yhteisvastuu.fi/haapavesi

Rahankeräyslupa: Kirkkopalvelujen keräyslupa Manner-Suomessa RA/2020/639, voimassa toistaiseksi.

Ota yhteyttä

Nuorisotyönohjaaja, tiedotussihteeri
Tähtelänkuja 5
86600 Haapavesi
Diakonissa
044 3598516 kirkkoherra Mauno Soronen
Tähtelänkuja 5
86600 Haapavesi