Kesästä ja kolminaisuudesta

Kerrotaan, että ennen kuin kirkkoisä Augustinus aloitti kymmenen vuotta kestäneen tutkimustyönsä pyhästä kolminaisuudesta, hän näki erikoisen unen.

Siinä pieni poika kaivoi merenrantaan kuoppaa. Pojalla on kädessään simpukankuori. Saatuaan kuopan valmiiksi hän alkoi ammentaa sillä merestä vettä ja kaataa sitä kaivamaansa koloon. Augustinus ei ymmärtänyt, mikä puuhan tarkoitus oli, ja hän kysyi sitä pojalta. ”Minä tyhjennän valtamerta”, oli tämän vastaus. Herättyään kirkkoisä ymmärsi, mihin oli ryhtynyt. Tutkiessaan Jumalan olemusta hän toimi kuin unen poika, ammensi Jumalan mittaamatonta suuruutta oman ajattelunsa simpukankuorella.

Jumala on valtameren kaltainen salaisuus: rannaton, mittaamattoman syvä, suunnattoman suuri, pelottava voimassaan ja mykistävä kauneudessaan. Sanalla sanoen Jumala on pyhä. Hänen salaisuutensa avautuu simpukankuorellinen kerrallaan, milloin ajattelun avulla, milloin rukouksen hiljaisuudessa, milloin yhteen ääneen ylistykseen yhtyen: ”Me uskomme yhteen Jumalaan…”

Tämä kertomus nousi mieleen, kun uintireissulla Huikarinniemessä oma jälkikasvu leikki samankaltaista leikkiä simpukan kuorilla kuin tarinan poika, leikkiä, jota lapset ympäri maailman ovat kaikkina aikoina leikkineet. Kesäillan valossa, huumaavien tuoksujen ympyröimänä, ja rantametsän vehreydessä saattoi kokea aavistuksen Jumalan salatusta olemuksesta, joka ylittää kaiken ihmisymmärryksen. Jumala on yksi, mutta hän on ilmoittanut meille itsensä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Hän vaikuttaa Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjänä. Usko ei käsittele Jumalan olemusta tiedollisesti eritellen vaan ihmetellen, ylistäen ja hänen armotekojaan julistaen.

Hyvää kesää!

Maija Vahteala 
Seurakuntapastori