Muista minua

Vanhoja tavaroita ja valokuvia selatessa ja siivotessa tulee livahdettua muisteloiden maailmaan. Osa tavaroiden herättämistä muistoista herättää enemmän huvittuneisuutta, osa haikeutta. Osa muistoista taas on sellaisia, jotka mielellänsä unohtaisi kokonaan. Sellaisia, jotka herättävät turhautumista, tuskaa tai häpeää – tai niin kuin maailmalla sanotaan, ”triggeröi” ikäviä tunteita. On lamaannuttava tunne kokea olleensa jollekulle toiselle vaivaksi tai harmiksi.

Mieluummin keskittyisin hyviin muistoihin. Hauskoihin kampauksiin ja roolivaatteisiin isostovereiden kanssa leirillä, mahtaviin reissuihin (olivatpa ne ulkomaille tai eväsretkiä takapihan metsikköön) ja toisten ihmisten rohkaiseviin sanoihin. Ne tuntuvat hyvältä ja antavat lämpöä vaikka olisi vähän kiireisempikin aika elämässä. Mutta millaisia tunteita minä herätän?

Ihmisten kohdalla se riippunee monesta asiasta. Läheiset ihmiset värittävät omat mielikuvansa minusta sen mukaan, missä vaiheessa elämää ovat olleet kanssani tekemisissä. Varhaisen lapsuuden ajan sukulaisten mielikuva voi olla tyystin eri kuin sisaruksen tai koulu- tai työkaverin.

Ja vastaavasti vieraiden ihmisten kohdalla ensivaikutelmalla on suuri merkitys. Luulen, että palvelualan ihmiset tiedostavat ensivaikutelman tärkeyden aivan erityisesti, sillä silloin ei edusteta ainoastaan itseä vaan myös työnantajaa. Kannan mielelläni mukanani kommenttia, jonka sain ollessani kesätöissä museo-oppaana kahden tunnin opastetun kierroksen jälkeen: ”Sinä se jaksat aina hymyillä!”

Muisteleeko Jumala minua hyvällä? Jumalan tunne-elämää ihmisen on vaikea spekuloida. Ainoastaan on luotettava Johanneksen evankeliumin toteamukseen, että Jumala rakastaa ihmisiä niin paljon että oli valmis uhraamaan ainoan Poikansa, jotta meillä kaikilla olisi mahdollisuus kerran päästä hänen luokseen (Joh. 3:16). Jumala ei arvota ihmisiä heidän ominaisuuksiensa tai uskon määränsä perusteella. Jumala rakastaa meitä, joten jokaisella on sellainen mittaamaton itseisarvo, jota ihmismieli ei voi täysin käsittää.

Elämän kiireiden keskellä huomaa tämän tästä, kuinka tärkeä kokemus ihmiselle on tuntea olevansa rakastettu ja tärkeä. Erilaiset valinnat ja vaiheet ovat vieneet elämääni suuntaan, jossa saan tehdä sellaista työtä, jolla tunnen itsekin olevan merkitystä ja palvella Jumalaa. Siitä olen kiitollinen.

Jokaisella on työpaikasta ja arjesta riippumatta kuitenkin oma tehtävä. Tehtävä on samaan aikaan yhteinen ja yksilöllinen. ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. (…) Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Matt. 21: 37-39) Niin lähimmäisen kuin Jumalankin rakastaminen toimii sillä tavalla kahteen suuntaan, että antaessaan rakkautta ja uhratessaan aikaansa toiselle tulee itse asiassa saamapuolelle. Rakastaessaan saa itsekin kokea rakkautta. Kun muistamme Jumalaa hyvällä, niin eiköhän Hänkin tee niin.

nuorisotyönohjaaja Hanri