Syksyn valoa

Ajelen hiekkatietä kohti Hammasniemen leirikeskusta. On arkinen tiistai aamu. Työnäni on siivota tilat leirin jälkeen, että seuraavan viikonlopun leiriläisten on mukava aloittaa oma leirinsä. Syksyinen auringonpaiste valaisee hohtavan keltaisten haapojen värisevät lehdet. Leirikeskus on asettumassa rauhallisempaan ajanjaksoon vuodenkierrossa. Isoskoulutukset ja varhaisnuorten syysleirit ovat kuitenkin vielä edessäpäin.

Kun saavun leirikeskuksen pihaan, luonnon kauneus ja rauha saavat hengityksen rauhoittumaan ja mielen valtaa levollisuus. Siinä hetkessä Jumalan suuret teot ovat läsnä. Peilityyni järven pinta on huikaisevan kirkas. Joutsenpariskunta, vielä harmaahöyhenisten poikastensa kanssa, suunnittelee muuttomatkalle lähtöä. Tuntuu, kuin aika ja kaikki kiire pysähtyisi hetkeksi.

Tällaisena päivänä arkiset työt ja tehtävät tuntuvat hyviltä ja juuri oikeilta. Se tavallinen arki, tyytyväisyys omassa elämässä olevista hyvistä asioista, tuo tänään erityistä kiitollisuutta. Kun jokin harmittaa tai tuntuu hankalalta, voin siirtyä mielessäni tähän rantakivelle, nauttia luonnon tuomaa levollisuutta ja kauneutta ja hengittää syvään.

Mietteeni palaavat kesään, lasten riemun kiljahduksiin leirileikkien tiimellyksessä. Ruokasalissa lapset ja ohjaajat nauttivat leiriruokia. Miten touhun keskellä ruoka maistuukaan. Miten hyvältä tuntuu, kun rippikoululainen kiittää hyvästä ruuasta ja sanoo ruokahetkien olleen yksi tärkeä osa leiriä. Mieleeni tulee myös perheiden juhlat, iloiset, ja surun ja kaipauksen täyttämät. Osana tuota kaikkea oman seurakunnan elämää ja toimintaa, on minun iloni olla. Jokaisen meidän, myös minun työlläni on merkitys.

Mua siipeis suojaan kätke, oi Jeesus, Herrani,

suojassas suo mun olla, jos kuinka kävisi.

Sä kaikeks tule mulle valollas, neuvoillas,

suo joka päivä elää mun yksin armostas.

VK 552:1

Mirva- emäntä