Särkynyttä ruokoa hän ei muserra

Otsikon Jesajan kirjasta peräisin olevat sanat ovat usein olleet viimeisen kahden vuoden aikana mielessä, kun olen viikoittain ajellut Oulaskankaalle ja takaisin Haapavedelle hoitamaan sairaalapapin tehtävää. Työssä olen kohdannut ihmisiä, jotka elämäntilanteensa vuoksi ovat kokevat turvallisuutensa horjuvan ja henkilökohtaisten voimavarojen joutuvan koetukselle.

Tällöin kysymykset suhteesta itseen, läheisiin ja Jumalaan ovat tulleet ajankohtaisiksi. Jokaisen ihmisen elämässä on hetkiä, jolloin on mentävä jonkin kovan ja vaikean kokemuksen läpi. Siinä ei ole mitään kunniakasta tai ansiokasta, mutta sekin on elämää ja osa minuutta, joka ansaitsee tulla koetuksi ja läpieletyksi. Itseensä ja elämän vaikeuksiin ja rajallisuuteen suostuminen on elämän taidoista vaikeimpia ja arvokkaimpia. Usko sisältää aavistuksen ja luottamuksen siihen, että kaikki ei raukea tyhjyyteen ja kipuun. Se merkitsee tietoa siitä, että Jumala on läsnä myös kärsimyksessä.

Ihminen on sellaiseksi luotu, että välillä elämän matkaa kuluu särkyä. Joskus unelmat särkyvät, joskus velvollisuus särkee, joskus pelkkä kasvaminen tai unelma paremmasta lyö aivan pirstaleiksi. Minua lohduttaa ajatus, että särkymisessä on aina Jumala läsnä, sillä särkynyttä ruokoa hän ei muserra. Pelossa on läsnä omat pelkonsa elänyt Jeesus Kristus ja uuden voiman elämään antaa Pyhä Henki.

Elokuun lopussa viikoittaiset matkat Oulaskankaalle loppuvat ja palaan 100 prosenttiseen virkaani Haapavedelle. Uusia tuulia tutusti on siis luvassa.

Maija