Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Haapaveden seurakunta itsenäistyi Pyhäjoen emäseurakunnasta vuonna 1863. Seurakunnallista toimintaa on ollut jo 1600-luvulla, jolloin rakennettiin ensimmäinen kappeli. Kolmas kirkko, 1000 hengen ristikirkko, jonka suunnitteli Simon Siven-Jylkkä ja joka rakennettiin vuonna 1784, tuhoutui tulipalossa toukokuussa 1981. Palossa säästyi vuodelta 1751 oleva kellotapuli, ehtoollisvälineet sekä kaksi messukasukkaa.
Uusi kirkko ja seurakuntakeskus rakennettiin vanhan kirkon läheisyyteen. Seurakuntakeskuksessa sijaitsevat seurakuntasali, kerho- ja kokoushuoneet sekä työntekijöiden työhuoneet. Piispa Olavi Rimpiläinen vihki kirkon adventtina 1984. Kirkossa on 540 istumapaikkaa. Lisätilaa saadaan siirtoseinällä erottuvasta seurakuntasalista. Seurakuntakeskuksen on suunnitellut turkulainen arkkitehtitoimisto LPR Laiho – Pulkkinen – Raunio.
Kunnian Kuninkaalle vihitty kirkko kehottaa yksinkertaisella ja valoisalla olemuksellaan nostamaan katseen Jumalan lupauksiin. Ylhäällä olevista monen muotoisista ikkunoista tuleva luonnonvalo yhdistettynä kohdevaloihin luo kirkkoon valon ja varjojen leikin - ihmisen elämän.
Kirkon urut on suunnitellut Asko Rautioaho. Soinnillisena esikuvana olivat ranskalaiset barokkiurut. Urkurakentamo Tuomen rakentamissa uruissa on kaiken kaikkiaan 1697 pilliä. Urkujen erikoisuutena on kolmannen sormion soolopillistö. Tämä omalta sormiolta soitettava pillistö oli laatuaan ensimmäinen koko Suomessa.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä