Ihmisen on tärkeä saada kertoa elämänsä tarinaa

Mitä diakonissa tekee? Hän kohtaa ihmisiä, auttaa ja palvelee.

Mitä se tarkoittaa käytännössä? Työpäiväni voisi olla tällainen. Kirjoituksen tarinat ovat kuvitteellisia, mutta voisivat olla totta. Aamulla luokseni tulee nainen huolineen. Miehen kuolema ei ota helpottuakseen. Hän kertoo, että joka päivä on tyhjä olo ja elämällä ei tunnu olevan enää tarkoitusta. Hän puhuu siitä, ettei enää haluaisi elää. Raha-asiatkin ovat huonolla mallilla. Hautajaisten jälkeen selvisi todellinen taloudellinen tilanne. Voimia ei löydy taloustilanteen selvittämiseen. Kohtaan siis työssäni paljon toivottomuutta. Minun tehtävä on olla kuuntelija. Laitan silloin muut asiat syrjään. Olen häntä varten. Kenenkään vaikeuksia ei saa aliarvioida, olivat ne sitten pieniä tai suuria vastoinkäymisiä. Apu, jota saan antaa, on joskus konkreettista auttamista ja ohjaamista, mutta toivon ylläpitäminen elämässä, on auttamisessa tärkeimpiä asioita.

Hänen lähdettyään vastaan soittopyyntöihin. Soittopyyntöjä ovat jättäneet masennusta sairastava mies, yksinäinen vanhus ja nainen, jonka raha-asiat ovat solmussa Ajattelen, että yhden ihmisen kanssa keskusteleminen ja hiljentyminen on tärkeää. Yksikin ihminen on tärkeä. Hänen rinnallaan kulkeminen on tärkeää, vaikka tuloksia ei aina heti olisikaan näkyvissä. Elämän todellisuus on usein piilossa ja jos haluaa saada siihen kosketuksen, on pantava kiire pois. Sitä tässä työssä oppii, keskittymistä olennaiseen.

Sähköpostissa odottaa avustusanomus mieheltä, jolla on laskut jääneet maksamatta. Edessä on sähköjen katkaiseminen, ellei raha löydy pian. Usein ihmettelen, miten pienellä rahalla moni pärjää. Jos lääkkeisiin on mennyt enemmän rahaa, niin sähkölasku on voinut jäädä maksamatta. Siitä seuraa, että mieli menee alas ja kohta ei jaksa hoitaa muitakaan laskuja. Autan häntä hakemaan toimeentulotukea ja sovimme, milloin teemme yhdessä hakemuksen. Joskus ihminen tarvitsee käytännöllistä apua, eikä hän aina tiedä, mitä etuuksia hänelle kuuluu.

Puhelinsoitto tulee mieheltä, joka ääni väristen kiittää uusista talvikengistä. Ensimmäistä kertaa vuosikausiin hänellä on jalassaan ehyet ja lämpimät kengät. Nyt ovat jalat pysyneet kuivina. Yhdessä iloitsemme ihanista uusista kengistä.

Koronapandemian aikana ei ole ollut ryhmiä ja kerhoja. Mutta on tavallista, että normaalina työpäivänä saan tavata kerholaisia. Iloisia ihmisiä saapuu. Toinen kynkättää toista. Kysellään kuulumisia, kuunnellaan ja jaetaan asioita yhdessä. Milloin on hymy huulilla, milloin osaa ottava ilme. Juodaan kahvit yhdessä, lauletaan kevätlauluja ja hiljennytään hartauteen.

Tätä kaikkea mahtuu diakonissan työpäivään. Ja paljon muuta. Jokainen päivä on erilainen. Me kaikki voimme toimia lähimmäisemme parhaaksi. Lapset ilahduttavat vanhuksia. Kyläläiset muistavat perheenäitiä lämpimillä leipomuksilla. Huolien keskellä elävälle hymy ja ystävällinen sana ovat suuri asia. Tämä kaikki kohtaaminen, voima ja valo tulee Jumalalta.

Aila Helander, diakonissa