Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina
Seurakunnassamme järjestetään erittäin monipuolisesti osallistavaa ja tärkeää toimintaa. Viikon aikana tapahtuu paljon, mutta sunnuntain jumalanpalvelus kokoaa eri-ikäiset ja eri toimintamuodoissa mukana olevat seurakuntalaiset yhteen. Kristityt ovat kokoontuneet säännöllisesti yhteen kuulemaan Sanaa, rukoilemaan ja nauttimaan ehtoollista jo apostolien ajoista asti. Nyt monin paikoin Suomessa on huomattu, että kirkon penkkeihin on ilmestynyt uusia, sitoutuneita kävijöitä, myös nuoria. Kirkkoon halutaan tulla ja uteliaisuutta jumalanpalvelusta kohtaan selvästi on.
Ensimmäiset vierailut kirkossa voivat tuntua hämmentäviltä. Kirkon penkissä istuminen saattaa tuntua tylsältä ja itseään toistavalta. Mutta eikö jumalanpalvelus ole selkeä vastapaino maailmalle, joka tuntuu vaativan jatkuvasti jotain suurieleistä? Meiltä odotetaan jatkuvaa kehitystä, innovatiivisuutta ja tehokkuutta ja päälle vielä positiivisuutta. On huojentavaa tajuta, että itseasiassa kirkossa ei tarvitse aina tuntua miltään. Joskus kaunis virsi saa herkistymään tai rukous uppoaa syvälle. Mutta tarkemmin ajateltuna jatkuva hyvän fiiliksen hakeminen on sekin taakka: se luo paineita itselle ja muille.
Olisi uuvuttavaa rakentaa joka sunnuntaiksi kirkkoon viihdeshow. Se näännyttäisi nopeasti sekä työntekijät että vapaaehtoiset. Onneksi kirkolla on toimiva jumalanpalveluksen kaava, jolla on syvälle kristikunnan historiaan ulottuvat juuret. Meillä on kolmen vuoden sykleissä kiertävät valmiit materiaalit Evankeliumikirjassa, josta löytyy jokaiselle viikolle rukoukset ja raamatuntekstit. Seurakunnan ei tarvitse keksiä pyörää joka viikko uudelleen.
Kymmenisen vuotta nuorisotyötä tehneenä olen huomannut, että nuoret kasvavat nopeasti. Vuodet isoskoulutuksessa ovat monelle merkityksellisiä. Mutta mitä sen jälkeen, kun isosvuodet ovat ohi? Oma vinkkini on jatkaa seurakuntaelämään kiinni kasvamista. Yksinkertaisimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että alkaa käydä jumalanpalveluksissa.
Eräs nettituttuni päätti kokeilla käydä vuoden ajan joka sunnuntai jumalanpalveluksessa. Se oli aluksi lähinnä humoristinen kokeilu: jaksaisiko sitä kulkeutua joka sunnuntaiaamu kirkkoon? Vuoden aikana tapahtui hidas, mutta yllättävä muutos. Se, mikä aluksi tuntui puuduttavalta velvollisuudelta, alkoi vähitellen muodostua viikon mieleisimmäksi hetkeksi. Sunnuntaiaamun rauhasta tuli hetki ilman puhelinta, tiskikasoja ja melua. Oli vain kirkonpenkki, urkujen soinnut ja Jeesuksen sanat: “Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat…” Vuoden kokeilun kuluttua hänet edelleen löytää joka sunnuntai kirkonpenkistä.
Jumalanpalvelukseen ei tulla näyttäytymään tai keräämään taivaspisteitä. Jeesus suhtautui tekopyhyyteen ankarasti, mutta jumalanpalvelus on positiivinen mahdollisuus. Se on särkyneiden majatalo, samaan suuntaan kulkevien matkaajien yhteinen hetki Isän kasvojen edessä. Kirkko tarjoaa mahdollisuuden yhteisöön. Seurakunnassa voi kohdata eri-ikäisiä ihmisiä, jotka jakavat saman uskon. Ja jos haluaa, vastuutehtävissäkin pääsee palvelemaan, mutta on ok olla myös vain hiljaa mukana. Muistan erään kerran, kun nuori silmät tuikkien muisteli, miten oli saanut olla ristikulkueessa kantamassa ristiä. Se oli tuntunut hänestä hienolta ja tärkeältä.
Kun jumalanpalvelus käy tutummaksi ja sen taustaa oppii tuntemaan, yksityiskohdat alkavat tuntua merkityksellisiltä. Samat rukoukset ja virret ovat kantaneet kristittyjä sukupolvesta toiseen. Kuulumme suurempaan kertomukseen, jo Apostolien teoissa kuvataan, kuinka ensimmäiset kristityt kokoontuivat säännöllisesti yhteen rukoilemaan ja murtamaan leipää. Sama perinne jatkuu yhä.
Jokaisen elämäntilanne on erilainen. On sairautta, kyytiongelmia, uupumusta ja muita syitä, jotka tekevät osallistumisesta vaikeaa. Kaiken tämän Jumala näkee, eikä Hän vaadi lakihenkisesti enempää kuin mihin ihminen pystyy. Jeesukseen uskovan ihmisen arvo ei riipu persoonasta, jaksamisen tilasta tai varallisuudesta. Jeesus sanoo päinvastaista: viimeiset tulevat ensimmäisiksi, pienimmät suurimmiksi.
Nuorisotyönohjaaja
Juho Heikkilä