Lähimmäisen rakkaudesta

Eräs lempibiisini suomigospelista on Jouko Mäki-Lohiluoman kappale ” Virtanen kirkossa”. Tässä kappaleen lyriikat:

”On sunnuntai ja pappi puhuu saarnatuolissansa. Hän kertoo lähimmäisen rakkaudesta seurakunnalleen ja perin hartaana penkeissänsä istuu kirkkokansa, pyhäisissä puvuissaan virsikirjoineen. Mutta papin kaunis lause katkee niin kuin kananlento, kun kirkkoon saapuu mies, jonka tuntee jokainen. Parransänki, takkutukka, askel rauhallinen rento. Kohti alttaria astuu puliukko Virtanen.

Hän hetkiseksi seisahtuu kirkon käytävälle ja niin kuin Hangon keksi ihmisille hymyilee. Sitten kumartaen itsensä hän kutsuu peremmälle, istuu etummaiseen penkkiin ja kansa vaikenee. ”Hyvää päivää pastori” hän huikkaa leppoisasti. ”No miten sulla pyyhkii ja kuinka lapset voi? Olen kuullut, että kanttorimme soittaa taitavasti. Kun tekis mieli laulaa, miksei urut soi?”

Silloin seurakunta toipuu ensihämmennyksestänsä ja haudanhiljaisuus vaihtuu puheensorinaan. ”Mitä tuokin pummi täällä luulee tekevänsä? Se tietenkin on tullut tänne meitä pilkkaamaan” Ja pappi ihmetellen katsoo hymyilevää haastajaansa. Hän ei tiedä miten selvittäis tän välikohtauksen.  Viimein vahtimestari tilanteen ottaa hallintaansa, hän määrätietoisesti vie ulos Virtasen.

Pappi pari kertaa rykäisee ja jatkaa puhettansa. Hän kertoo lähimmäisen rakkaudesta seurakunnalleen ja perin hartaana penkeissänsä istuu kirkkokansa pyhäpuvuissaan. Maan suola on oikein edukseen. ”

Linkki kappaleeseen: https://www.youtube.com/watch?v=vR4zG3QRT2Y

”Lähimmäisen rakkaus”, siinä ovat sanat, jotka tuntevat jokainen kristitty. Kaksi pientä sanaa, jotka helposti menevät ohi korvien. Mutta käytännössä siinä on yksi Raamatun vaikeimmista käskyistä noudattaa. Jos lähimmäisen rakastaminen olisi helppoa, niin maailma ei tosiaankaan näyttäisi tältä.  

Jouko Mäki-Lohiluoma pohtii kappaleessaan teemaa, että onko kristittyjen lähimmäisenrakkaus aitoa? Jos aletaan rajaamaan porukkaa meihin kirkossa istuviin ja heihin puliukkoihin, niin onko lähimmäisenrakkaus pyyteetöntä? Hartaana on helppo olla kirkon penkillä virsikirja kädessään. Tuttu lausahdus ”ei ne suuret sanat vaan ne pienet teot” passaa tähänkin asiayhteyteen.

Jeesus korostaa evankeliumissa rakkauden käytännönläheisyyttä, joka tulee näkyviin jokapäiväisissä tilanteissa: ”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.” Matt 25: 35–36.

Lähimmäisenrakkautta ei lopulta määrittele tunne, vaan teot. Joku voi puhua somessa tasa-arvosta, yhdenvertaisuudesta ja ihmisoikeuksista. Toinen voi puhua kirkossa Kristuksen armosta, Jumalan rakkaudesta ja Pyhän Hengen voimasta. Mutta jos ihminen ei ikinä omassa elämässään anna nälkäiselle leipää tai janoiselle vettä, vaateta alastonta, käy katsomassa sairasta tai vankia, niin silloin nämä puheet ovat tyhjänpäiväisiä. Pelkkää näyteltyä tekopyhyyttä jossa itsestä annetaan vilpillisesti hyveellinen kuva, juuri tekopyhyydestä Jeesus niin useasti varoitti fariseuksia.

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. 1. Kor. 3:1

Rakkaus ei valitse kohdettaan sen mukaan, kuuluuko sisä- vai ulkopiiriin. Ei Jeesuskaan parantanut vain köyhiä ja sorrettuja, vaan myös fariseuksen tyttären ja sadanpäämiehen palvelijan. Jos jopa opetuslasten johtaja Pietari syyllistyi tekopyhyyteen (Gal. 2: 11–14), niin ei ole ihme, jos nykypäivän kristitty syyllistyy samaan asiaan. Kristityn täytyykin rukoilla päivittäin syntiensä armahdusta Kristukselta, johon kuuluu tekopyhyyskin

Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä. 1. Joh. 1:8–10

Juho Heikkilä